 |
|

Luojan luomaa luontoa on suojeltava
Kesällä on helppo nähdä kaikkialla ympärillä Luojan käden jälkiä. Jumala on antanut ihmiskunnalle tehtävän viljellä ja varjella luontoa. Viljely tarkoittaa sitä, että meillä on Luojan lupa saada elantomme maasta ja siinä mielessä hyödyntää luontoa. Sitä olemme ihmiskuntana kyllä tehneetkin.
Mutta miten on sen varjelemisen laita? Kesä tuo ihanien asioiden lisäksi tulleessaan myös muiden muassa Itämeren levälautat. Suurkaupungeissa savukaasut vaikeuttavat ihmisten hengittämistä.
Jotain on tehtävä – myös kristittyjen! Kirkkomme julkaisikin ilmasto-ohjelma kesän kynnyksellä. Kaupunkiseurakunta puolestaan valmistelee ympäristödiplomin anomista ja käy siinä tarkoituksessa läpi ympäristöasioitaan. Nämä ovat vasta alkua, mutta kuitenkin toivon merkkejä.
Jukka Keskitalo kirkkoherra |
|

|
KESÄ 2008: Suosituimmat riparileikit ovat jo klassikkoja Rippikoulussa leikit ovat tärkeä osa leirin ohjelmaa siinä missä oppitunnitkin. Suomen sadoilla rippileireillä leikitään sekä omia... Lue koko uutinenKESÄ 2008: Yhä useampi nuori on kesätöissä seurakunnassa Luterilaiset seurakunnat työllistävät tänä kesänä noin 4 500 nuorta. Määrä on kasvanut vähitellen viime vuosista.... Lue koko uutinenHengellisillä musiikkifestareilla rokataan, joikataan ja veisataan ikivihreitä Hengellinen musiikki on monipuolisesti esillä kesän festareilla. Rock, etno ja iskelmä soivat sopusoinnussa virsilaulun ja urkumusiikin kanssa.
VIRSIÄ...... Lue koko uutinen Lue kaikki uutiset
|


|
|
|
Mark. 9: 2-8. Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!”

Sanan aika, Kirjapaja


|
|